RSS

Jennifer Rees Larcombe: TOIVOTON TAPAUS

17 Hel

Jumalalle-mahd

Olen pitkästä aikaa lukenut kokonaisen romaanin!
Melkein kuin lapsuudessa – innostuin lukemaan kirjaa oikein ”urakalla”, toisin sanoen: milloin vain mahdollista, tartuin tähän kirjaan – ja sen päähenkilö alkoi tuntua joka kerta tutummalta, melkein jo itsekin rukoilin hänen puolestaan.
Kirjan nimi on Toivoton tapaus. Omasta kokemuksestaan kirjoittanut Jennifer Rees Larcombe.

8 vuoden sairastelun jälkeen Jumala lopulta parantaa Jenin – täydellisesti. Koska kirjassa on niin yksityiskohtaisesti kuvailtu Jenniferin valtavia kärsimyksiä, epäuskon hetkiä ja murheita, tätä kirjaa ei sovi nimittää  ”menestysteologiseksi manifestiksi” – päinvastoin se  antaa toivoa parantumattomasti sairaille ja heidän omaisilleen. Se kertoo Jumalan voimasta tilanteissa, missä antaudutaan Jumalalle ilman ehtoja, voimattomana ja uupuneena. Kun uskotaan Jumalan voimaan – lukemattomien pettymysten jälkeenkin – on mahdollista kokea ihmeitä – aivan kuin Raamatussa. Niin monesti Jeesus kysyi: ”Uskotko sinä niin…” – ja paransi sairaan.

Tuli mieleeni – taas kerran: miksi nykyisin ei enää tapahdu ihmeitä? – Johtuisiko se siitä, miten ihmiset eivät enää usko Jumalan voimaan, vaan usein toppuuttelevat esirukoilijoita sanoen, että sairaille ei saa antaa turhaa toivoa?
Vaikka en tähän viestiin tuosta kirjasta tämän enempää kirjoitakaan, laitanpa tähän muutaman linkin.

TOIVOTON TAPAUS -kirja näyttää olevan myytävänä suomenkielisenä ainakin täällä:
https://www.kkjk.fi/product/toivoton-tapaus-jennifer-rees-larcombe
sekä täällä:
http://www.postimyynti-kivioja.net/tuotteet/tuote/57717/1.html

Siitä on suomenkielisiä arvosteluja mm. täällä:
https://phakkola.jurge.fi/lukuelamyksia/kirja/toivoton-tapaus/
ja täällä:
https://phakkola.jurge.fi/blogi/2011/11/10/vihatkaa-pahaa-ja-rakastakaa-hyvaa/

Tässä englanninkielinen Jenin haastattelu; vaikka siitä ei mitään ymmärtäisi, voi siitä nähdä, miten hyvässä kunnossa, iloinen ja onnellinen hän on – lähellä Jumalaa:

You Tubesta löytyy pitkä, kolmiosainen sarja haastatteluja ”Uskon sankareista”:

Niissä tekstitys englanniksi, mikä helpottaa puheen ymmärtämistä.

Oma blogi tai kotisivu löytyy täältä: http://beautyfromashes.co.uk/

Katso myös
http://www.3countieschurch.org/larcombe

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17.2.2018 Kategoria/t: Uncategorized

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
Pia Kangas Photography

Tervetuloa katsomaan maailmaani :) Welcome to see my world :)

Askeleita virrassa

kristillisiä ajatuksia, hetkiä arjesta

irman kuvia

Luonnon suuria pieniä ihmeitä

Går kroniska sjukdomar att bota?

ME/CFS, Fibromyalgi, MS och Kronisk borrelia kan gå att bota!

BOTA BORRELIA - CURE LYME

Bilangual Blog with the intention to bring out the truth about lyme disease and vindicate Swedish patients.

Resilient Peace

A journey in knowing the peace that surpasses all understanding and is resilient through life's harshest storms

TS Koti

TS Kodin katon alla asuu laadukkaita blogeja, artikkeleita, kuvia ja videoita asumisesta, sisustamisesta, rakentamisesta ja puutarhanhoidosta.

Luontaisnetti

Ottaa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin

Sairaan kaunis maailma

Blogi borrelioosista, About Lyme disease

Insektarium

Owady Łodzi i okolic

eSiru

goes

Värssyjä

... sanoja kaikkiin tilanteisiin.

Heavenly Raindrops

God-inspired words and images to bring blessings like rain

The Bonny Blog

The Good Blog

Thomas and Friends

A site about cats!!!

the garden cat

Gwendolen's new leaf

%d bloggers like this: